|
SÄÄNNÖT
Hyväksytty yhdistyksen yleiskokouksessa 9.10.2005 Yhdistyksen nimi on Chesapeakekerho - Chesapeakeklubben r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki, toimialue valtakunnallinen. Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi, pöytäkirjakielenä suomi.
Yhdistyksen tarkoituksena on chesapeakelahdennoutajien laadun kohottaminen sekä metsästys- että näyttelykoirana. Toimintaansa yhdistys toteuttaa järjestämällä kilpailuja ja koulutustilaisuuksia, julkaisemalla tiedotuslehtistä sekä muilla edellisiin verrattavilla tavoilla.
Yhdistyksen jäseneksi voi hallitus hyväksyä hyvämaineisen henkilön. Yhdistyksen kunniajäseneksi voidaan henkilö kutsua täysilukuisen hallituksen yksimielisellä päätöksellä. Kunniajäsenellä ei ole jäsenmaksuvelvoitetta. Henkilöjäsenet ovat vuosi-, perhe-, tutustumis- tai kunniajäseniä. Perhejäsen ei saa yhdistyksen julkaisua. Tutustumisjäsen ei ole äänioikeutettu yhdistyksen kokouksissa.
Yhdistyksen hallituksen muodostavat puheenjohtaja, jonka toimikausi on yksi (1) vuosi sekä neljä (4) varsinaista jäsentä, joiden toimikausi on kaksi (2) vuotta siten, että kaksi jäsentä on vuosittain erovuorossa. Ensimmäisellä kerralla hallitukseen valittujen jäsenten erovuoroisuus määrätään arvalla. Lisäksi hallitukseen kuuluu kaksi varajäsentä varsinaisille jäsenille. Varajäsenten toimikasi on yksi (1) vuosi. Varajäsenellä on äänioikeus hallituksessa vain edustaessaan poisjäänyttä, varsinaista jäsentä. Hallitus on päätösvaltainen puheenjohtajan ja kahden jäsenen ollessa läsnä. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja ja rahastonhoitaja yksin tai sihteeri ja varapuheenjohtaja yhdessä. Rahastonhoitaja ja sihteeri voidaan valita myös hallituksen ulkopuolelta.
Yhdistyksen toiminta- ja tilikausi on 1.6.- 31.5. Yhdistyksen tilit tarkastaa kaksi (2) vuosikokouksen valitsemaa tilintarkastajaa.
Kutsu yhdistyksen kokoukseen on toimitettava jokaiselle jäsenelle postitse jäsenluetteloon merkityllä osoitteella viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen kokousta.
Yhdistys kokoontuu vuosittain varsinaiseen kokoukseen heinä-elokuussa. Kokouksessa: 1.    Kokouksen avaus. 2.    Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri. 3.    Valitaan kaksi (2) pöytäkirjan tarkastajaa ja kaksi (2) ääntenlaskijaa. Nämä voivat olla samat. 4.    Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 5.    Esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi. 6.    Esitetään hallituksen vuosikertomus, varainhoitokertomus ja tilintarkastajien lausunto, vahvistetaan tilinpäätös 7.    Päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja tilivelvollisille. 8.    Valitaan seuraavaa toimikautta varten hallituksen puheenjohtaja sekä hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle. 9.    Valitaan seuraavaa toimikautta varten kaksi (2) tilintarkastajaa ja heidän varamiehensä. 10.   Valitaan tarpeelliset toimikunnat ja niiden kokoonkutsujat. 11.   Esitetään toimintasuunnitelma ja talousarvio alkavalle toimintakaudelle. 12.  Määrätään jäsenmaksut seuraavaksi toimintakaudeksi. 13.  Käsitellään hallituksen kokouksen päätettäväksi esittämät asiat. 14.  Käsitellään muut kokouksen hyväksymät asiat huomioon ottaen yhdistyslain 14 §:n määräykset. 15.  Kokouksen päättäminen.
Ylimääräinen kokous pidetään, kun hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai vähintään 1/10 yhdistyksen jäsenistä sitä hallitukselta kirjallisesti vaatii, kummassakin tapauksessa vain kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelemistä varten. Hallituksen on kutsuttava tällainen kokous koolle kuukauden kuluessa asian esittämisestä.
Yhdistyksen jäsenyydestä voidaan erota ilmoittamalla erosta kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka suullisesti yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan. Jäsen on vastuussa sen kalenterivuoden jäsenmaksusta, jona hän eroaa. Jäsen voidaan hallituksen yksimielisellä päätöksellä erottaa, mikäli hän on laiminlyönyt jäsenmaksun kahdelta vuodelta tai on toiminut hyvien tapojen tai yhdistyksen toimintaperiaatteiden vastaisesti.
Yhdistyksen sääntöjä voidaan muuttaa mikäli ¾ annetuista äänistä kahdessa (2) vähintään 2 viikon välein pidettävässä yhdistyksen kokouksessa hyväksyy muutoksen. Yhdistys voidaan purkaa mikäli ¾ annetuista äänistä kahdessa (2) vähintään yhden (1) kuukauden välein pidettävässä yhdistyksen kokouksessa, joista toisen on oltava sääntömääräinen varsinainen kokous, niin päättää. Purkautuessa yhdistyksen varat käytetään chesapeakelahdennoutajien hyväksi viimeisen kokouksen päättämällä tavalla.
Muilta osin noudatetaan voimassaolevaa yhdistyslakia.
|