Onko väliä mitä syötät ?

7.1.2021

Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa tehty pilottitutkimus antaa alustavaa tietoa siitä, miten kaupalliset raaka- ja kuivaruoat vaikuttavat koiran aineenvaihduntaan.

Monet koiranomistajat ovat olleet jo pitkään sitä mieltä, että raakaruokavalio voisi olla heidän lemmikilleen terveellinen vaihtoehto, mutta tieteellistä tutkimusta aiheesta on varsin vähän. Koiran atooppinen dermatiitti eli atopia on yksi sairauksista, johon haetaan apua ruokavalion muokkaamisesta. Robin Mooren tutkimuksessa kerättiin tieteellistä tutkimustietoa siitä, miten ruokavalio vaikuttaa aineenvaihduntaan terveillä ja atooppisilla koirilla.

Tutkimuskoirat jaettiin kahteen ryhmään ruokavalion perusteella ja niille syötettiin useita kuukausia joko kaupallista runsasrasvaista ja vähän hiilihydraatteja sisältävää raakaruokaa, tai kaupallista, kohtalaisesti rasvaa ja runsaasti hiilihydraattia sisältävää kuivamuonaa. Tämän jälkeen koirilta analysoitiin sekä veri- että virtsanäytteistä elimistön aineenvaihduntatuotteita.

Ero ruokintaryhmien veren ja virtsan aineenvaihduntatuotteiden välillä oli suuri, mutta terveiden ja atooppisten koirien välillä ei ollut merkittäviä eroja ennen ruokintatutkimusta tai sen jälkeen. Tutkimuksessa havaittiin kuitenkin, että taustalla oleva atooppinen dermatiitti voi muokata koirien aineenvaihdunnan vastetta ruokavalioon, koska suurimmat erot ruokintaryhmien välillä havaittiin atooppisilla yksilöillä ruokintatutkimuksen jälkeen.

– Vaikka tulokset ovatkin melko alustavia, pilottitutkimuksemme viittaa siihen, että tietyt muutokset raakalihapohjaisen ruokavalioryhmän aineenvaihdunnassa voivat olla hyödyllisiä, kun taas muutokset kuivamuonaa syöneillä olisivat haitallisia terveydelle, sanoo tutkija Robin Moore Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisestä tiedekunnasta.

Raakaa lihaa syöneillä koirilla oli huomattavasti korkeammat karnitiini- ja kreatiinipitoisuudet ruokintatutkimuksen lopussa, mikä johtui todennäköisesti näiden yhdisteiden suuremmasta pitoisuudesta ruokavaliossa. Karnitiini on keskeinen aminohappo rasva-aineenvaihdunnassa ja tärkeä sydämen hyvinvoinnille. Kreatiini taas on tärkeä lihassolujen energiantuotannossa, ja sitä saadaan erityisesti lihasta ja kalasta, sekä muodostetaan elimistössä aminohapoista. Raakaruokaa syöneillä koirilla oli myös korkeammat seerumin riboosi-5-fosfaattipitoisuudet, mikä osoittaa, että näiden koirien aineenvaihdunta on siirtynyt kohti suurempaa riippuvuutta rasvoista ja proteiineista energianlähteenä.

– Tulokset kertovat selvästi ruokavaliosta, jossa on vähän tai ei lainkaan sokeria ja joka koostuu pääasiassa lihasta, Moore jatkaa.

Kuivamuonalla ruokituilla koirilla oli korkeammat metioniinin ja kystationiinin pitoisuudet veressä, jotka ovat vahvasti mukana monissa detoksifikaatio- ja geenien säätelyprosesseissa, kuten homokysteiinin poistamisessa elimistöstä sekä metioniinisyklin aktivoitumisessa.

– Veressä ja virtsassa havaitut erot osoittavat, että koirien tulehdusta edistävät aineenvaihduntareitit olivat aktiivisempia kuivamuonaa syöneillä koirilla, ja erityisesti kuivamuonaa syöneillä atooppisilla koirilla, Moore lisää.

Lisäksi useampia sappihappoja, joiden suurempien pitoisuuksien on aiemmin osoitettu liittyvän erilaisiin kroonisiin sairaustiloihin, löydettiin kuivamuonaa syöneiltä koirilta enemmän.

– Tulokset ovat joka tapauksessa vasta alustavia, ja lisää tutkimuksia tarvitaan niiden todentamiseen, jatkaa Moore.

HELSINGIN YLIOPISTO

Alkuperäinen julkaisu: Targeted Metabolomics With Ultraperformance Liquid Chromatography–Mass Spectrometry (UPLC-MS) Highlights Metabolic Differences in Healthy and Atopic Staffordshire Bull Terriers Fed Two Different Diets, A Pilot Study. DOI https://doi.org/10.3389/fvets.2020.554296